On päiviä, jolloin elämä tuntuu kuin olisi alkanut maanantailla eikä loppua näy.
On viikkoja, jolloin tekisi mieli kirjoittaa sähköpostin allekirjoitukseen:
"Ystävällisin terveisin, burnoutin reunalla."

Tämä kysymys on hiipinyt mun mieleen useammin kuin kerran.
Yleensä silloin, kun istun hiljaa kahvikupin kanssa ja tajuan hengittäväni – mutta en oikeasti elä.

Olen tullut siihen tulokseen, että viini ja elämä vaativat samaa:
Ilmaa. Tilaa hengittää. Ja hitosti kypsymistä.
Jos ennen mittasin onnistumista saavutuksilla ja to do -listoilla, nykyään mittaan sen:
kuinka monta kertaa päivässä nauran
montako kertaa kehtaan sanoa ei
ja miten usein muistan hengittää ennen kuin räjähdän tai postaan jotain mikä...